Seurasydän-kampanja

Suomalaisissa urheiluseuroissa on yli miljoona liikkujaa, urheilijaa ja toimijaa. Seurasydän-kampanja haluaa nostaa esille seuratoiminnan ylivoimaisen vahvuuden – yhteisöllisyyden.

Sitä miksi yli miljoona ihmistä on mukana seuroissa erilaisissa rooleissa viikosta ja vuodesta toiseen. Seurasydän on sykettä ja rakkautta omaa seuraa kohtaan. Olympiakomitea, lajiliitot ja Liikunnan Aluejärjestöt haastavat kaikki urheiluseurat mukaan kampanjaan, joka tekee tämän kaiken näkyväksi!


#Seurasydän

Seurasydän on nimi ja teema kampanjalle, jonka tarkoituksena on innostaa seuroissa toimivia ihmisiä levittämään seurassa vallitsevia yhteisöllisyyden arvoja ympärilleen niin sosiaalisessa mediassa kuin omassa toiminnassaan.

Seurasydän kuvastaa siis rakkautta omaa seuraa kohtaan ja kertoo siitä, mitä kaikkea hyvää seuran ihmiset ympärilleen luovat. Seurat eivät toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. ​

Seurasydäntä voivat kasvattaa niin juniorit, liikkujat, talkoolaiset, fanit, huippu-urheilijat, lajiliitot kuin kumppaniyritykset. Seuran toiminnassa mukana olevat voivat jakaa seuran hyvää, yhteisöllistä ilmapiiri myös seuran ulkopuolelle omissa sosiaalisen median kanavissaan #seurasydän-tunnisteen kanssa.

Kampanjassa ovat seurojen lisäksi mukana Olympiakomitea, lajiliitot ja liikunnan aluejärjestöt. Seurasydän ja yhteisölllisyys ovat esillä sosiaalisessa mediassa, YLE:n kanavilla, seurojen, liikunnan aluejärjestöjen, lajiliittojen ja Olympiakomitean viestinnässä koko syksyn ajan aina Urheilugaalaan asti.


Sykkiikö sinulla Seurasydän?

Valmistautuminen kannattaa aloittaa jo nyt!

Seurasydän-kampanja käynnistyy syyskuussa ja kestää koko syksyn. Lähtekää jo nyt miettimään miten juuri teidän seuranne näkyy ensi syksynä. Miten saatte mukaan koko seuraväen lapsista ikäihmisiin, urheilijat, talkooväen, entiset ja nykyiset toimijat? Ideoikaa ja kerätkää kuvia ja videoita jo kesän aikana.

Ideointi kannattaa aloittaa jo nyt.

Merkkaa kalenteriisi jo nämä ajankohdat!

  • Seurapaita-päivä 24.9. 
  • Marraskuussa kiitetään seuran vapaaehtoisia
  • 5.12. vietetään valtakunnallista vapaaehtoisten päivää