Tukea liikunta- ja urheiluseuroille koronapandemian haittojen lieventämiseksi - PÄIVITETTY 12.5.2020

30.4.2020

Koronapandemia on vaikeuttanut paikallisten liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikunnan koulutuskeskusten toimintaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee koronatilanteessa näitä organisaatioita erityisavustuksilla. Avustushaku alkaa tänään 30. huhtikuuta ja päättyy kaksi viikkoa myöhemmin 14. toukokuuta. 

Liikunta- ja urheiluseura pystyy hakemaan avustusta muun muassa koronatilanteen takia syntyneeseen alijäämä 1.3−31.5.2020 välisenä aikana. Tukea voi hakea myös etävalmennuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen 1.3−31.5.2020 välisenä aikana.  Olemme avanneet alla näihin kahteen erityisavustukseen liittyviä kriteereitä. Pääset tarkastelemaan erityisavusteen kriteeristöä myös tästä Opetus- ja Kulttuuriministeriön tiedotteesta.

Alla oleviin seurojen korona-avustuksiin liittyen tässä muutamia 12.5. päivitettyjä ohjeita:

1. OKM:n hakemukseen ei aiemmmasta ohjeistuksesta poiketen saa liitettyä liitteitä mukaan eli myöskään ns pakolliseksi mainittua yhdistysrekisteriotetta ei tarvitse liittää OKM.n hakemukseen mukaan.

2. Tähän alle on liitetty nyt viimeisin OKM:sta saatu versio, jota he myös jakavat seuroille pyydettäessä. Mahdollisissa epäselvyyksissä olkaa yhteydessä suoraan vastaavaan virkamieheen.  Siinä kohta numero neljä on herättänyt runsaasti kysymyksiä ja epäselvyyttä. Tässä ministeriön vastaus ko kohtaan: 
"Osa seuroista on saanut liiton avustusta kohdennetusti palkkakuluihin, jotka tässä yhteydessä katsotaan tuotoiksi, samoin kuin eräillä on kohdennetusti ilmoitettu ohjaajakorvaukset joltain toiminnan osalta. Vuokrakulujen tuottoja on edelleenvuokrauksen tuotot jne."

3. OKM:n haku tapahtuu sähköisessä järjestelmässä täällä.

4. AVI:n haku tapahtuu sähköisessä järjestelmässä täällä.

5. Sähköinen haku tapahtuu seuran virallisen nimenkirjoittajan tunnuksilla suomi.fi -kautta  tai katso-tunnisteella. Jos seuralla on kaksi nimenkirjoittajaa, seuran tulee kirjautua katso-tunnisteella. Katso tunnisteen saa tarvittaessa täältä. Huomatkaa, että yhdistysrekisterissä tulee olla nimekirjoittajien osalta tiedot ajan tasalla. Mikäli on ongelmia sähköisessä tunnistautumisessa, seuran tulee tiedustella suoraan vastaavalta virkamieheltä vaihtoehtoista tunnistustapaa.

6. Mikäli seura haluaa jättää hakemuksen paperisena tai esim sähköpostilla, niin voitte  olla suoraan yhteydessä alempana mainittuihin hausta vastaaviin virkamiehiin. OKM:n hakemuksen (alla oleva liite) voi myös palauttaa sähköpostilla osoitteeseen: kirjaamo@minedu.fi

7. Hakemuksia on toistaiseksi tullut melko vähän eli seuran kannattaa nyt ehdottomasti tehdä hakemus jos yhtään tuntuu siltä, että tarvetta ja mahdollisuksia on.  OKM:n hakemuksessa esittäkää koronan aiheuttama maalis-toukokuun alijäämä mahdollisimman selkeästi

Korona-avustukset liikunta- ja urheiluseuroille

Avustuksen tavoitteena on lievittää koronaviruspandemian seurauksena aiheutuneita taloudellisia menetyksiä ja turvata järjestöjen toimintakykyä poikkeustilanteessa. Avustuksen saamiseksi hakijalta ei edellytetä omavastuuta

MITÄ: Erityisavustus liikunta- ja urheiluseurojen yleishyödylliseen toimintaan syntyvään alijäämään. Avustuksella voidaan kattaa ainoastaan syntynyt alijäämä 1.3−31.5.2020 välisenä aikana.

KENELLE: Avustukset on tarkoitettu oikeuskelpoisille rekisteröidyille yhdistyksille. Avustusta ei voi hakea kunta, kuntayhtymä, rekisteröimätön yhteisö tai toiminimet.

HAKUAIKA: Hakuaika alkaa 30.4.2020 ja päättyy 14.5.2020 klo 16.15. Avustuksen hakulomake on käytettävissä ma 4.5.2020.

MYÖNTÖPERUSTEET: Löydät myöntöperusteet TÄÄLTÄ. Huomaa, että avustuksella voidaan kattaa ainoastaan syntynyt alijäämä 1.3−31.5.2020 välisenä aikana. Avustuksella ei voi kattaa lomautetun työntekijän lomautuksen aikaisen työttömyysturvan ja palkan erotusta.

MISTÄ HAETAAN: Avustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelusta. Asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkaalta Y-tunnusta, vahvaa sähköistä tunnistusta sekä Katso- tai Suomi.fi -valtuuksien käyttöä. HUOM! Jos seuralla on nimenkirjoittajia kaksi tai enemmän, käyttäkää Katso- tunnuksia!

MITEN HAETAAN: Hakija täyttää asiointipalvelussa olevan hakulomakkeen, liittää siihen hakua varten pyydetyt lomakkeet ja toimittaa hakemuksen asiointipalvelun kautta ministeriöön. 

MITÄ TARVITAAN: Yhdistyksen hallituksen päätös tuen hakemisesta ja päätöksen kirjaaminen pöytäkirjaan. Ajantasainen yhdistysrekisteriote. Laskelmia syntyvästä alijäämästä.

Covid-19 pandemia-avustukset liikunta- ja urheiluseuroille (erityisavustus)

Lisätietoja: ylitarkastaja Hannu Tolonen, p. 0295 330 314, hannu.tolonen@minedu.fi ja ylitarkastaja Mari Miettinen, p. 0295 330 093, mari.miettinen@minedu.fi.

Korona-avustus paikallisten liikunta- ja urheiluseurojen vaihtoehtoisiin toimintatapoihin

Paikalliset liikunta- ja urheiluseurat ovat kehittäneet nopeasti korvaavia toimintamalleja, jotta seurojen palvelut ovat saatavilla myös koronarajoitusten aikana.

AVI Chat vastaa liikunta- ja urheiluseurojen valtionavustushakuihin liittyviin kysymyksiin 11.-14.5.2020 klo 13-16.15.

MITÄ: Erityisavustus on tarkoitettu liikunta- ja urheiluseuroille, jotta ne voivat järjestää toimintaansa ja palveluitaan tavallisesta poikkeavin tavoin. Toiminta voi olla esimerkiksi etä- tai digiohjausta tai etävalmennusta koronasta aiheutuneiden toimintarajoitusten aikana 1.3.−31.5.2020.

KENELLE: Avustusta voivat hakea paikalliset liikunta- ja urheiluseurat, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. Avustusta eivät voi hakea rekisteröimättömät yhteisöt ja toiminimet.

HAKUAIKA: Hakuaika alkaa 30.4.2020 ja päättyy 14.5.2020 klo 16.15.

MYÖNTÖPERUSTEET: Löydät myöntöperusteet ja tarkemmat ohjeet TÄÄLTÄ. Kuvataan miten koronapandemian aikana käyttöön otetut tai suunnitellut uudet toimintatavat (esim. etä- ja digiyhteyksin) on järjestetty sekä syntyneistä kustannuksista. Avustus voi kattaa pääsääntöisesti enintään 98 prosenttia hankkeen kustannuksista.

MISTÄ HAETAAN: Avustusta haetaan aluehallintovirastojen kautta. Palvelun käyttämiseen tarvitaan Suomi.fi-tunnistusta, jossa käytetään hyväksi pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai sirullista henkilökorttia.

Kirjautuminen Aluehallintoviraston avustuksen hakuun sähköisessä asiointipalvelussa -video-ohjeistus

MITEN HAETAAN: Hakemukset tehdään aluehallintovirastojen sähköisessä asiointipalvelussa. Hakija täyttää asiointipalvelussa olevan hakulomakkeen, liittää siihen lomakkeen yhteydessä pyydetyt liitteet ja toimittaa hakemuksen asiointipalvelun kautta. Hakija tekee asiointipalvelussa mahdolliset hakemuksen täydennykset ja päätöksen muutospyynnöt. Hakija tekee myös selvitykset hankkeiden päättyessä asiointipalvelussa. Aluehallintovirastot lähettävät päätöksen hakijalle asiointipalvelun kautta.

MITÄ TARVITAAN: Yhdistyksen hallituksen päätös tuen hakemisesta ja päätöksen kirjaaminen pöytäkirjaan. Ajantasainen yhdistysrekisteriote. 

LOMAKKEET JA LIITTEET: A) Seuran yhdistysrekisteriote. B) Selvitys muista mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista. C) Muut asiakirjat, joihin hakija haluaa vedota.

Erityisavustus paikallisille liikunta- ja urheiluseuroille toiminnan ja palveluiden saatavuuden järjestämiseen tai toteuttamiseen muulla tavoin (esim. etä- tai digivalmennus) koronapandemiasta aiheutuneiden toimintarajoitusten aikana


Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI)
Opetus- ja kulttuuri -vastuualue
puh. 0295 016 000 (vaihde)
kirjaamo.etela@avi.fi
Lisätietoja: Ylitarkastaja Ilpo Piri, puh. 0295 016 559

Määrärahoista päätettiin lisätalousarviossa

Hallitus esitti toisessa lisätalousarviossaan lisämäärärahaa, joilla helpotetaan koronasta kärsiviä kulttuurin ja liikunnan toimialoja.

Eduskunta hyväksyi toisen lisätalousarvion 24. huhtikuuta. Kulttuurin ja taiteen avustuksiin myönnettiin 40,3 miljoonan euron, taiteen perusopetuksen avustuksiin 3 miljoonan euron ja liikunnan avustuksiin 19,6 miljoonan euron määrärahalisäys. Huhtikuun lopussa käynnistyneet korona-avustushaut liittyvät näihin määrärahalisäyksiin.

Lisätietoa:

Noora Kakko

Seurakoordinaattori

puh. 040 7676703 / noora.kakko@kymli.fi