Pienin askelin kohti parempaa työhyvinvointia

19.5.2021

Nakkila-Luvian Osuuspankin tavoitteena on saada konaisvaltainen hyvinvointi kiinteäksi osaksi työntekoa.

Nakkila-Luvian Osuuspankissa herättiin ajatukseen henkilökunnan kokonaisvaltaisesta työhyvinvoinnista vuoden 2020 kesällä. Työhyvinvointi oli pitkään ollut monen muun työyhteisön tapaan hyvin liikuntapainotteista, nyt siihen lähdettiin tietoisesti hakemaan muutosta.


  • Nakkilan kunnan entinen hyvinvointikoordinaattori Elina Rautanen otti viime vuoden kesällä yhteyttä ja kysyi, haluaisimmeko lähteä kehittämään työyhteisön kokonaishyvinvointia. Innostuimme tietysti tästä, sillä aikaisemmin sitä ei oltu huomioitu eikä tekemisessä ole ollut jatkumoa, Nakkila-Luvian Osuuspankin toimitusjohtaja Jussi Kuvaja kertoo.

Kokonaishyvinvointiin panostamisen lisäksi työhyvinvointia ei haluttu myöskään enää nähdä omana erillisenä osanaan.

  • Tavoitteenamme on nivoa hyvinvointi kiinteäksi osaksi työntekoa, vaikka se onkin jokaisen henkilö-kohtainen asia. Työnantaja haluaa kuitenkin antaa siihen mahdollisimman hyvät välineet, joita jokainen voi hyödyntää omalla tavallaan, Nakkila-Luvian Osuuspankin myyntipäällikkö Katja Kärnä painottaa.

Buusti360 mukaan

Vaikka aikaa on kulunut vasta vähän ja koronatilanne on tuonut omat haasteensa moniin suunnitelmiin, on 14 hengen työyhteisössä tehty silti paljon.

Apua työyhteisöliikunnan kehittämiseen on saatu Buusti360 paikallisen toimijan LiikUn kautta. LiikUn Buusti360 -liikunta- ja hyvinvointiohjelmaa tarjoaa työyhteisöille erilaisia liikuntapalveluja, kuten toiminnallisia liikuntapäiviä, terveysmittauksia sekä luentoja ja työpajoja.

Syksyllä 2020 henkilökunta osallistui kuntokartoitukseen, jonka yhteistä palautetta käytiin läpi Yyterissä Rautasen ja terveysliikunnan kehittäjä Juha Koskelon johdolla, ja samalla osallistuttiin yhteiseen maastopyöräretkeen. Jokainen sai mittauksesta myös henkilökohtaisen palautteen. Alkuvuodesta 2021 uusittiin puolestaan ensimmäisen kerran vuonna 2019 toteutettu Firstbeat-mittaus.

  • Tammikuussa panostimme henkiseen puoleen ja Elinan ja Juhan vetämänä järjestimme Ahlaisissa kokonaisvaltaisen koulutuspäivän, joka sisälsi muun muassa mindfulness-harjoituksia, Kuvaja ja Kärnä kertovat.

Pitkin päivää 

Testaukset on tarkoitus ottaa säännölliseksi osaksi työhyvinvoinnin ylläpitoa. Koulutuksen saaneet hyvinvointilähettiläät puolestaan tuovat jatkossa liikettä ja säännöllisyyttä työpäiviin.

  • Meillä on kokenut henkilökunta, joka on kova tekemään töitä. Hyvinvointilähettiläiden tarkoituksena on muistuttaa taukojumpista, säännöllisestä ruokailusta ja veden juonnista päivän aikana sekä työn tauotuksesta. Heille varataan tähän aivan erillinen aika työajasta, Kärnä kertoo.

Hyvinvointia arkeen haetaan pienistä muutoksista, kuten kahvipöytätarjottavista. Vaikka pullasta ei ole tarkoitus kokonaan luopua, löytyy pöydästä yhä useammin terveellisempiä vaihtoehtoja.

Henkilökunnan hyvinvoinnin lisäämiseksi tarjotaan lisäksi ePassia, josta liikunnan osuudeksi on määritelty vähintään puolet. Työtiloista löytyvät myös keppijumppavälineet, ja jokaisella on käytössään koneellaan taukojumppaohjelma.

Palkinto motivoi

Hyvinvoiva henkilökunta nähdään Nakkila-Luvian Osuuspankissa voimavarana ja tuloksen kannalta merkittävänä.

  • Haluamme, että henkilökunta tietää, että heistä välitetään. Se tuo turvallisuuden tunteen, Kuvaja huomauttaa.

Vaikka pientä muutosvastarintaakin on ollut ilmassa, tulokset ovat kertoneet onnistumisista. Alkukankeuden jälkeen osa on innostunut muuttamaan omaehtoisesti elintapojaan. Jatkossa jokaiselle laaditaan oma henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma, jonka tarkoituksena on turvata muutoksen jatkuvuutta.

  • Ajatuksena on edetä pienin askelin kohti muutosta, Kärnä sanoo.

Yhteisestä onnistumisesta luvassa on myös palkinto. Pienten säännöllisten liikuntatavoitteiden täyttyminen palkitaan syksyllä esimerkiksi yhteisellä matkalla tai kuntoilua tukevalla materiaalilla.

  • On tärkeää antaa myös elämyksiä. Tunne siitä, että meillä on jotain mitä muilla ei, lisää motivaatiota ja yhteenkuuluvuutta, Kuvaja painottaa.

Teksti: Elina Lammela

Kaipaatteko lisää buustia työyhteisöön?

Työhyvinvoinnilla on merkittäviä vaikutuksia yrityksen/työyhteisön toimintaan, tuottavuuteen ja tulokseen. Kymenlaakson Liikunta ry on Buusti360 -hyvinvointiohjelman alueellinen palveluntuottaja.

Ota yhteyttä:
sanna.saarinen@kymli.fi, p. 040 483 5405 tai sähköinen yhteydenottolomake 

Maksuton Break Pro -taukoliikuntasovelluksen kokeilukuukausi  koko työyhteisölle

Buusti360 –hyvinvointiohjelman yhteistyökumppani Break Pro tarjoaa  työyhteisöille kuukauden maksuttoman kokeilun taukoliikuntasovellukseensa. 

Hyödynnä nyt!

Ota yhteyttä:
sanna.saarinen@kymli.fi, p. 040 483 5405 tai sähköinen yhteydenottolomake 

Break Pro taukoliikuntasovelluksen logo valkoisella tekstillä mustalla taustalla.
Break Pro on Buusti360 -hyvinvointiohjelman kumppani