MotivaatioBuusti

26.2.2021

Pienikin satsaus voi olla riittävä buustaamaan työntekijöiden hyvinvointia. Buusti360 -hyvinvointiohjelman tuoma motivaatio, kiinnostus liikkumiseen ja omaan hyvinvointiin on sekä suurempien että pienempien yritysten ja työyhteisöjen etu. Ei siis tarvitse olla henkilöstömäärältään suuri työyhteisö valitakseen hyvinvoinnin tueksi Buusti360 -palveluita. Ohjelma toimii hyvin myös pienempien työyhteisöjen buustaajana.

Tästä hyvänä esimerkkinä Lapin alueella toimiva yritys, jonka kokemus Buustin antamasta motivaatiosta on hyvä. Rovaniemeläinen yrittäjä tukee ihailtavasti omaansa sekä kahden työntekijänsä työhyvinvointia Buusti360 -ohjelman avulla heille sopivalla tavalla. Aiemmin toteutettu Lisää Liikettä Rovaniemen alueen mikroyrityksille -hanke on ikään kuin toiminut lähtölaukauksena työhyvinvointia tukeville toimille yrityksessä. Tämä on tuonut arkeen esimerkiksi liikuntatunnit, joita jokaisella on viikossa käytettävissään työajalla kaksi tuntia.

Aiemman hankkeen jatkumona yritys innostui jatkamaan Buusti360 -palveluiden parissa. Työyhteisö on osallistunut Buustin kautta kehonkoostumusmittausten lisäksi viime syksyn webinaareihin. Webinaarit koettiin hyödyllisiksi ja vaikka osin sisällöistä löytyi tuttua asiaa, oli se hyvää herättelyä tarkasteleman aiheita oman arjen näkökulmasta. Olipa joitain asioita saatu myös käytäntöön, joten luentojen aiheet olivat näin olleet hyödyllisiä.

Kehonkoostumusmittausten koetaan motivoivan liikkumiseen ja terveisiin elämäntapoihin. InBody -kehonkoostumusmittaus antaa faktatietoa sen hetkisestä tilanteesta ja säännölliset mittaukset edesauttavat hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tieto antaa myös motivaatiota jatkaa liikunnallista ja terveellistä elämäntapaa. Epäilemättä tämä näkyy myös työnteossa, sillä työtä tehdään tässä yrityksessä energisesti ja hyvällä mielellä.

Pienemmätkin työyhteisöt rohkeasti mukaan buustaamaan omaa työhyvinvointiaan!

Kiinnostuitko työhyvinvoinnin kehittämisestä Buusti360 -hyvinvointiohjelman avulla? 
 Kysy lisää oman alueesi Buusti360 – yhteyshenkilöltäsi