Mitä on olla terveesti tasapainossa?

18.8.2020

Tasapaino alkaa karsimisesta. Se on yksi tämän ajan tärkeimmistä hyvinvointitaidoista, sanoo psykologi Satu Lähteenkorva.

Tasapaino ja hyvinvointi omassa elämässä liittyvät vahvasti itsensä johtamisen taitoihin.

– Tämän ajan yksi tärkeimmistä hyvinvointitaidoista on karsimisen taito, Satu Lähteenkorva tiivistää.

– Se on myös yksi helpoimmista keinoista lisätä omia voimavaroja.

Mitä kannattaa karsia? Lähteenkorvan mukaan jokseenkin kaikkea, sillä meillä on liikaa vaikka mitä: tavaroita, tekemistä, töitä, kavereita, harrastuksia… Listaa voisi jatkaakin. Epätasapainosta on tullut uusi normi, asiantuntija kiteyttää.

Yhtään tilannetta ei helpota se, että luonnostaan ihminen ei ole lainkaan hyvä karsimaan.

– Sillä tuotetaan aina pettymys jollekin, mutta kun syö ja nukkuu epäterveesti ja liikkuu liian vähän, tuottaa jatkuvasti pettymyksiä itselleen, Lähteenkorva herättelee.

Kaiken kasvun edellytys on pysähtyminen, sillä väsyneenä ja kiireessä viisaita päätöksiä ei kukaan pysty tekemään. Vain pysähtyessään näkee tarkasti, saa perspektiiviä ja osaa karsia oikeita asioita. Karsimalla turhaa jää jäljelle oleellinen.

Menetelmänä asian työstämiseen Lähteenkorva käyttää käytännönläheistä Hyvinvoinnin kulmakivet -työkalua, jolla ihminen pääsee skannaamaan omaa elämäänsä ja sen tasapainon tilaa sekä tekemään viisaita valintoja.

Buusti360 -webinaarisarja starttaa lokakuussa ja Satun ajatuksia pääset kuulemaan lisää viikolla 44.

Tamperelainen Satu Lähteenkorva on psykologi ja työterveyspsykologi. Hänet tunnetaan valtakunnallisesti hyvinvoinnin ja elintapaohjauksen eturivin kouluttajana ja kehittäjänä.

Hänen luentonsa on hyväntahtoinen pysäkki, jolla jokainen tulee tekemään tarkkoja, hassuja ja ehkä kipeitäkin havaintoja omasta elämästään. Havaintojen pohjalta ihminen voi ymmärtää muutoksen tarpeen ja motivoitua siihen.

Lisätietoja Sadun luennosta ja syksyn työhyvinvointikampanjoista saat Ota yhteyttä – lomakkeella tai suoraan alueesi Buusti360 – asiantuntijalta INFO – osoitteistosta.

Lisätietoja "Työhyvinvoinnin palaset osaksi elämää" -webinaarisarjasta sekä  Break Pro - taukoliikuntaohjelman ilmaiskokeilusta saat www.buusti360.fi tai sanna.saarinen@kymli.fi  040 483 5405

Kymenlaakson Liikunta ry on Buusti360 -hyvinvointiohjelman alueellinen palveluntuottaja.