KymLin rahastosta tukea 7210 euroa

6.11.2026

Kymenlaakson Liikunta perusti 2023 vähävaraisten perheiden liikunnan tukemiseksi rahaston, jonka tarkoituksena on tukea kymenlaaksolaisten lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Kohderyhmänä ovat alle 18 -vuotiaat.

Rahastosta on aiemmin myönnetty kuudessa haussa yhteensä 35 904 euroa. Tukea on mennyt 154 perheeseen 247 lapselle. Lapset harrastaneet tuella 23 eri urheilulajia yhteensä 40 eri urheiluseurassa Kymenlaaksossa.

Nyt syksyn 2026 haussa tukea myönnettiin 45:lle perheelle yhteensä 57:n lapsen harrastamiseen. Kokonaistuki oli yhteensä 7210 euroa. Nyt tuetut harrastavat 23:ssa eri maakunnan seurassa. Näistä kaksi oli uutta seuraa ja tukea saaneet olleet yhteensä siis 42 eri seurassa maakunnassamme.

Hakemusten määrä on ollut kohtuullisen vakio nyt viimeiset pari vuotta. Hienoa, että perheet tiukoissakin rahatilanteissa mahdollistavat lasten hyvinvointia tukevat harrastamisen mahdollisuudet sekä myös hakevat tukea.

Rahasto toimii puhtaasti lahjoitusvaroin. Rahaston pääomasta ovat vastanneet Kouvolan Rotaryklubi, Läpimurtosäätiö, Lisäpalvelu Oy, AHA-Best Oy, Ässä-Asunnot Oy, Parik-säätiö, Kymen Pultti- ja Työväline KPT Group, Kymenlaakson Sähkö Oy, Leipomo Koppanen Ky, Hacklin Hamiko Oy, LC Kotka Keisarinnat, Mäkikylän kyläyhdistys, Pohjois-Kymen Soroptimistit ry, yksityinen pariskunta sekä yksittäisiä henkilöitä.

Nyt rahasto sai syksyllä jälleen jatkoaikaa uuden lisärahoituksen kautta, kun Kaakon Allergia- ja Astmayhdistys lakkautti toimintansa ja lahjoitti osan varoistaan, eli 5000 euroa rahaston toimintaan.

Haluamme suuresti kiittää kaikkia lahjoittajia