Uusi 29 euron Urheilukortti on nyt saatavilla

9.5.2022

Kuvassa Urheilukortin logo. Logossa teksti urheilukortti ja reunassa tunnistamaton piirretty ihmisen hahmo hyppäämässä ilmaan kädet ylhäällä

Kuluttajilla on ollut toukokuun alusta alkaen mahdollista valita kahdesta eri Urheilukortista. Uutuutena myyntiin tuli kahden tapahtuman kortti, joka maksaa vain 29 euroa. Kuluttaja voi valita mobiilisovelluksen kalenterista mihin haluaa korttiin sisältyvät pääsylippunsa käyttää. Molemmat kortit ovat voimassa vuoden ostosta. Jatkossa kuluttaja voi ladata korttiinsa lisää ”voimaa” eli 1-10 tapahtumaa omien toiveidensa mukaisesti. Lisätapahtumien liput maksavat aina 13,50 eur kappale.

Myös laaja joukko Kymenlaakson seuroja on kortissa mukana ja uusia mukaan tulijoita tulossa lähiaikoina.

Kortin myynnistä tilitetään provisioita 8-12 % kuluttajan valitseman kotiseuran lisäksi Olympiarahastoon ja liikunnan aluejärjestöille ja tai muulle kortin kumppanille, esimerkiksi Paralympiarahastoon.

– Haluamme madaltaa edelleen kuluttajan kynnystä ladata Urheilukortti ja päästä käyttämään Urheilukorttia valitsemissaan tapahtumissa. Kuluttaja saa yleisesti pääsyliput tai palvelut edullisemmin, ajoittain jopa 50 prosenttia halvemmalla. Seuroille ja muille mukana oleville toimijoille se tuo uutta tulovirtaa, Urheilukortin kehitysjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen esittelee hyötyjä.

Urheilukortin IS-Digikampanja käynnistyi 4.5.2022. Kampanja kestää 22.5.2022 saakka. Kampanjan yhteydessä toteutettavassa arvonnoissa palkintoina sekä viiden tapahtuman, että kahden tapahtuman Urheilukortteja.
Linkki kampanjaan: https://kampanjat.is.fi/urheilukortti/⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠