Jäsenseuroille|Työhuone

Ajankohtaista

Sanna Saarinen-Tokko aloitti terveysliikunnan kehittäjän äitiysloman sijaisena tällä viikolla. Liikunnanohjaaja Sanna on toiminut aiemmin viimeksi liikuntaneuvojana sekä mm. erityisryhmien liikunnanohjaajana.
Haastepyöräily #roadtokuopio Kouvolasta Kuopioon saatiin päätökseen keskiviikkona 13.6. Taakse jäi yhteistä matkaa 300 poljettua kilometriä, paljon hyviä keskusteluja ja ajatuksenvaihtoa terveyden edistämisestä yhdessä Kymenlaaksossa.
Pyöräilytempaus ennaltaehkäisevän terveystyön puolesta starttaa Kouvolasta maanantaina 11.6. Nelisenkymmentä ihmisen hyvinvoinnin edistämisen parissa työskentelevää tai muuten asian omakseen kokevaa aikoo pyöräillä kolmessa päivässä Kouvolasta Kuopioon.
Seitsemäs Kymijokiviesti juostaan tänä vuonna huomenna lauantaina 9.6.2018. Tule kannustamaan reitin varrelle tai seuraa gps seurantaa
Yli 2500 yhdistyksen ja yhteisön jäsenpohjan omaavat liikunnan aluejärjestöt toimivat aktiivisesti paikallisen liikuntatoiminnan edistämiseksi. Maakuntapohjaisesti toimivat aluejärjestöt edistävät oman toiminta-alueensa liikuntatoiminnan kehittymistä toteuttamalla laaja-alaista asiantuntija-, koulutus- ja kehittämispalvelua urheiluseuroille sekä muille liikuntaa järjestäville toimijoille.
Sääntömääräinen kevätkokouksemme 17.5.2018 Kotkan seurahuoneella (keskuskatu 21) klo 18.00 alkaen. Kahvitarjoilu klo 17.30
Kymijokiviesti on 8-osuuksinen juoksutapahtuma Kouvolasta Kotkaan. Kymijoen rantoja etenevä viesti juostaan 9.6.2018
Millä teet tapahtumastasi turvallisen? Millaisia lupamenettelyjä tulee huomioida? Lue lisää ja ilmoittaudu maksuttomaan koulutukseen.
Veikkausvoittovaroista myönnettävät seuratuet on päätetty. Kymenlaaksossa tukea myönettiin yhdeksälle seuralle yhteensä 78 500 euroa.
Tule mukaan pyöräilemään kesäkuussa ja ole mukana tuomassa ennaltaehkäisevää työtä näkyviin.
RSS ATOM